A A Suomeksi In English

YTHS – Yhteinen Terveydenhuolto Suomen korkeakouluopiskelijoille


31.05.2010

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK Ry esittää 17.5. julkaisemassaan kannanotossa, että pilottihanke YTHS:n avaamisesta ammattikorkeakouluopiskelijoille käynnistettäisiin jo vuonna 2011. Lisäksi SAMOK ehdottaa, että pilotti järjestettäisiin kahdella paikkakunnalla, joista toinen olisi Tampere tai Jyväskylä.

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (TTYY) kannattaa pilotin järjestämistä kahdella paikkakunnalla. Näin saadaan selville ne mahdolliset ongelmat, joita syntyy YTHS:n avaamisesta. Pilotin tuloksia arvioitaessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota palvelutason muutoksiin sillä paikkakunnalla, jossa jo ennestään on YTHS:n toimipiste. Olemassa oleva palvelutaso ei saa pilotin vuoksi heiketä millään sektorilla.

TTYY on valmis ottamaan pilotin vastaan Tampereelle, mikäli käytännön asioista päästään ensin yhteisymmärrykseen eri tahojen välillä. Tärkeimpänä asiana pilottipaikkakunnilla on nostaa YTHS:n rahoitus sille tasolle, että ammattikorkeakouluopiskelijat on mahdollista ottaa mukaan. TTYY haluaa myös muistuttaa, että YTHS:n Tampereen tilat ovat nykyiselläänkin ahtaat ja tilakysymykset tulee ratkaista ennen ammattikorkeakouluopiskelijoiden tuloa YTHS:n piiriin. TTYY haluaa erityisesti painottaa, että tilakysymyksessä tulee huomioida myös Hervannan toimipisteen tarpeellisuus. Hervannassa ja sen lähialueilla asuu runsaasti korkeakouluopiskelijoita ja tästä syystä Hervannan toimipisteen lakkauttaminen ei ole vaihtoehto uudessakaan tilanteessa. Nykyisten YTHS:n asiakkaiden palvelutaso ei myöskään saa heiketä pilotin aikana eikä sen jälkeen. Nämä asiat huomioiden TTYY kannattaa lämpimästi ammattikorkeakouluopiskelijoiden mukaantuloa paikkakunnan YTHS:n toimintaan.

TTYY tukee vahvasti Jyväskylää pilottipaikkakunnaksi. Jyväskylässä asiaa on valmisteltu jo pitkään eri tahojen toimesta ja uskomme, että sieltä on mahdollista saada arvokasta tietoa pilotin kautta.

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta


Puheenjohtaja Jyri Vuorinen
Pääsihteeri Tuomas Rissanen

Lisätietoja:
Hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka, Simo Kauppila, sopo-vastaava@tut.fi, 040-713 0072
Sosiaalipoliittinen sihteeri Annamaija Rönkkö, sopo-sihteeri@tut.fi, 040-713 0074

Päivitetty:

Copyright 2012 © Peritpatrio »