
Ylioppilaskunnan olemassaolon aikana on julkaistu historiikkiteoksia, jotka kuvaavat Tamperelaisten teekkarien eloa vuosikymmenten aikana. Lisäksi mukana on tietoa ylioppilaskunnan historiasta. Historiikkiteoksia voi tiedustella ylioppilaskunnan toimistosta.
Koskessa kastetut - teekkarieloa Tampereella 1965 - 2002, Tampereen teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta 2002
Teekkarieloa Tampereella 1965 - 1992, Tampereen teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta 1992
Lisäksi teekkarikulttuurin historiasta voi lukea Suomen teekkareiden yhteisjulkaisusta:
Teekkarielämää - Paloja teekkarikulttuurista ja sen synnystä
Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan oma Teekkarimuseo on avattu 30.11.2008. Teekkarimuseon pysyviin näyttelyihin on kerätty tamperelaisten teekkarien historiaa 60-luvun lopulta aina viime vuosiin asti. Näyttelyssä on muun muassa nähtävillä, millainen oli kaikkien aikojen ensimmäisessä Teekkarikasteessa vuonna 1966 käytetty asuste, ja millaisia jäyniä ja tempauksia Tampereella on vuosien saatossa tehty. Esillä on myös runsaasti kuvamateriaalia menneiltä vuosilta.
Aukioloajat
Museoon voi tutustua arkipäivisin kello 7–18 TTY:n Tietotalon toisessa kerroksessa (Korkeakoulunkatu 1). Tampereen teekkarimuseoon ei ole pääsymaksua ja se on avoin kaikille.
Museon nykytila
Teekkarimuseon kolme ensimmäistä vitriiniä ylioppilaskunnalle lahjoitti Tampereen teekkarien PerinneSeura. Museo sisältää tällä hetkellä kolme vitriiniä, joissa jokaisessa on oma teemansa.
Ensimmäinen vitriini käsittelee fuksin taivalta teekkariksi. Käsittelyssä on fuksipalapelit, fuksipassit, teekkarikaste ja fuksikulkue. Tästä vitriinistä löytyy vastaus siihen mistä ovat saaneet opiskelijahaalarit alkunsa.
Toisessa vitriinissä on esitelty teekkarikulttuurin kulmakiviä. Teekkari jäynää, teekkari tempaa ja teekkari laulaa mielummin kuin hyvin. Miten Lahdessa järjestetty koiranäyttely liittyy tamperelaiseen teekkarikulttuuriin? Selvitä vastaus siihen tästä vitriinistä.
Kolmas vitriini esittelee teekkareiden kotiutumista Tampereelle. Millaisia ovat ylioppilaskunnan huomionosoituksia, akateeminen juhlapuku tai tamperelainen teekkarilakki? Täältä selviää myös missä kaikkialla teekkarit ovat saunoneet Tampereella.
Tamperelaisen teekkarikulttuurin lyhyt oppimäärä on nähtävissä seuraavassa YouTube-pätkässä ja laajempi oppimäärä Teekkarimuseossa!