Teekkarit ovat kovia laulamaan saunailloissa ja muutenkin. Tietysti on mukava osata oikeastikin laulaa, mutta tärkeintä on laulaa mukana, vaikkei ihan koko ajan nuotilleen menisikään. Mitä enemmän laulaa, sitä paremmin oppii laulamaan. Teekkarilaulun sanotaan olevan voima- eikä taitolaji. Teekkarit laulavat mieluummin kuin hyvin! Oikeita sävelkulkuja voi opetella kiltojen ja fuksijaoston lauluilloissa ja -saunoissa vanhempien tieteenharjoittajien opastuksella, ja sanoja voi vilkuilla laulukirjasta. Tampereella suosituimpia teekkarilauluja on koottu Rasputin-nimiseen opukseen. Tamperelaisten teekkarien omaa laulukirjaa Rasputinta toimittaa Tampereen teekkarien PerinneSeura ja sen saat ostettua mm. killastasi. Koneteekkarit saattavat laulaa myös Wirsun viisuja.
Useat traditionaaliset kappaleet ovat teekkareiden suissa vääntyneet ihan uusiksi sanoituksiksi, joiden mukaan laulellaan saunailloissa, excuilla, sitseillä ja kuuleman mukaan jotkut jopa tuutulauluiksi. Lauluja on joka lähtöön: juomalauluja, kansainvälisiä, balladeja, likivihreitä ja jopa lähes julkaisukelvottomia, joiden julkisempaa laulelua kannattaa hieman harkita…
Teekkarihymni on kaikkien teekkarien yhteinen tunnussävelmä, joka lauletaan aina keskiyöllä teekkarien ollessa koolla. Laulutyyli vaihtelee hieman paikkakunnittain. Oikeasta Teekkarihymnin melodiasta saat vinkkiä TEKin sivuilta. Tamperelaisesta laulutavasta on annettu ohje ylioppilaskunnan merkki- ja lippuohjesäännössä:
Teekkarihymni
31§
Tampereen teekkarit laulavat teekkarihymnin keskiyöllä. Excursioilla vierailla mailla hymni lauletaan keskiyöllä paikallista aikaa, mikäli kellot on tarkistettu.
32§ Teekkarihymni lauletaan seisaaltaan ja reippaasti, kolme kertaa peräjälkeen. Vieraskäynnillä tamperelaisten teekkarien ollessa selkeänä vähemmistönä noudatetaan paikallista tapaa.
Ikuisen teekkarin laulu
Tampereelle on rantautunut myös tapa laulaa illan viimeisenä virallisena lauluna, ennen kuin meno yltyy liian villiksi, Ikuisen teekkarin laulu. Kappale aloitetaan hiljaisuudesta ja lauletaan sen vaatimalla hartaudella. Viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan ja viimeinen kertosäe ponneekkaasti.
TTYY:n kongi
TTYY:llä on kongi jota voidaan käyttää suuremmilla vuosijuhlilla lukkarin apuvälineenä lauluvuorojen jakamisessa. Kongia voi pyytää lainaan teekkarivastaavalta. Lisätietoja sivulta kongiohje