A A Suomeksi In English

Uusi opiskelija


Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan eli TTYY:n puolesta toivotan sinut tervetulleeksi yliopistoomme opiskelemaan diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi sekä sitä kautta myös ylioppilaskuntamme jäseneksi!

TTY:n opiskelijana sinulla on laadukkaan opetuksen lisäksi mahdollisuus osallistua monenlaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Saat nauttia upeasta kampuksestamme ja sen tarjoamista harrastetiloista, Suomen parhaista liikuntamahdollisuuksista sekä erittäin vireästä kerho-, kilta- ja lajijaostotoiminnasta. Ylioppilaskunnan alaisuudessa toimii jopa 80 erilaista kerhoa, joissa aktiiviset teekkarit harrastavat ja tutustuvat toisiinsa. Jokaiselle löytyy jotain - aina saunomisesta laskuvarjohyppyihin ja kuorolaulusta rakettien rakenteluun. Ja mikäli omaa kerhoa ei näytä löytyvän, voit aina perustaa opiskelukavereiden kanssa uuden!

Tämän sivuston tarkoituksena on tarjota sinulle esimakua tulevasta teekkarielämästäsi. Teekkareilla on oma kulttuurinsa sekä paljon hauskoja, mielenkiintoisia ja pitkälle historiaan ulottuvia perinteitä ja tapoja, joita vaalitaan edelleen. Tamperelaista teekkarielämää voi kutsua rennoksi ja reippaaksi ja tamperelaiset teekkarit saavat yhdessä paljon aikaan. Sivuston lukeminen antaa kuvan niin TTYY:stä ja sen alayhdistyksistä kuin muustakin tamperelaiseen teekkarielämään liittyvästä. Näin voit pureskella jo etukäteen suuren palasen siitä tietomäärästä, jonka saat orientaatioviikolla vastaanottaa.

Muista ottaa kaikki mahdollinen irti opiskeluajastasi ja varsinkin sen ensimmäisestä vuodesta. Lähtölaukaus opiskeluun ja teekkarielämään on nyt ammuttu – menestystä niihin ja tervetuloa!

Jyri Vuorinen
TTYY:n hallituksen puheenjohtaja 2010, teekkari

Kaikille uusille opiskelijoille lähetettävästä FuksiAnturista löydät paljon lisää tietoutta!

Mikä on ylioppilaskunta?

Jokainen yliopistollamme diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi opiskeleva kuuluu ylioppilaskuntaan. Jäsenenä saat monia etuja sekä taustatukea eteen tulevissa ongelmissa. Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta, TTYY, valvoo tamperelaisten teekkareiden etuja. Yksi konkreettinen etu on esimerkiksi opiskelijoille neuvoteltu alennus Tampereen kaupungin liikennelaitoksen busseihin. Edunvalvonnan lisäksi ylioppilaskunta tarjoaa kouriintuntuvia jäsenpalveluita: jokainen jäsen saa muun muassa ilmaisen teekkarikalenterin sekä mahdollisuuden vuokrata pakettiautoa.

Ylioppilaskunnan virallinen tarkoitus on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiään. Käytännössä suurin osa toiminnasta tapahtuu eri kerhojen kautta ylioppilaskunnan toimiessa lähinnä katto- ja taustajärjestönä. Ylioppilaskunnassa hääräävien työ on usein näkymätöntä taustatyötä, kuten tiedonhankintaa ja välittämistä sekä organisointia. Ylioppilaskunnan järjestämistä tapahtumista näkyvimpiä ovat tamperelainen teekkariwappu sekä vuosijuhlat. Lisäksi ylioppilaskunta vaikuttaa muun muassa seuraavissa asioissa: fuksien vastaanotto ja tutorointi, Wappulehti Tamppi, fuksimessut, Anturi-lehti, koululla sijaitsevat ravintolat, jäynäkilpailut, yliopiston hallinto ja opiskelija-asuminen sekä paljon muuta.

Ennen saapumista

Jäsenmaksu

Hyväksymiskirjeen mukana olet saanut maksulapun, jolla maksat ylioppilaskunnan jäsenmaksun. Jokainen yliopistollamme diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi opiskeleva kuuluu ylioppilaskuntaan. Jäsenmaksu koostuu kahdesta osasta, ylioppilaskunnalle jäävästä jäsenmaksun osasta sekä YTHS-maksusta. Lisätietoja jäsenmaksusta ja maksamisesta.

Opiskelijakorttitilaus

Saadaksesi opiskelija-alennukset sinulla täytyy olla opiskelijakortti. TTY:llä opiskelijakortti toimii lisäksi kulunvalvontakorttina,
jolla pääset kulkemaan TTY:n kampuksella myös ilta-aikaan, myös liikuntahalliin ja tietokoneluokkiin. Opiskelijakortille saa myös ladattua opiskelijalounaita. Lisätietoja opiskelijakortista, sillä saatavista eduista ja kortin tilaamisesta.

Opintotuki

TTY:n opintotukitoimisto sijaitsee Päärakennuksen 2.kerroksen aulassa, huone PA210. Sieltä saat opastusta opintotukihakemuksen täyttämiseen arkisin klo 12 - 15. Kannattaa myös tutustua Kelan opintotukisivustoon.

Muuttoauto

Eikö kirjahyllysi mahdukaan Nissan Micraan? Ei hätää. Tampereen Teekkarien Moottorikerho (TTMK) vuokraa yhdessä ylioppilaskunnan kanssa pakettiautoa yo-kunnan jäsenten käyttöön. Lisätietoja pakettiauton vuokraamisesta.

Fuksivuosi

Tutorointi

Tutor on äidin/isin/siskon/veikan korvike kaukana kotoa. Tutor auttaa ja opastaa jokaista tutorryhmänsä opiskelijaa opintojen alkutaipaleella heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Fuksipassi

Heti alkusyksystä luennoitsijat yrittävät saada sinut uhraamaan sielusi tekniikan alttarille. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta välillä on hyvä hengähtää ja keksiä jotain muuta tekemistä. Itse asiassa sinun ei juurikaan tarvitse vaivata kallisarvoisia aivosolujasi, kunhan otat käteesi tuoreen fuksipassin. Sinne on fuksijaosto kerännyt kattavahkon kokoelman toinen toistaan mielenkiintoisempia teekkaritapahtumia ja -rientoja. Passi toimii virikkeenä tutustuessasi teekkarielämän todellisuuteen. Lisätietoja fuksipassista.

Teekkarilakin tilaus

Teekkareiden selkein ja näkyvin tunnus on teekkarilakki. Teekkarilakki on teekkarille lähes pyhä esine. Se ei ole kuitenkaan tarkoitettu
hyllylle pölyttymään vaan ahkeraan ja arvokkaaseen käyttöön. Lisätietoja teekkarilakista ja ohjeet lakin tilaamiseen.

Opiskelijavaikuttaminen

Ylioppilaskunnalla on useita jaostoja, joissa virallisen kuuloisesta nimestään huolimatta on rento tunnelma. Jaostoissa keskustellaan pinnalla olevista asioista sekä vaihdetaan kuulumisia ja ideoita. Esimerkiksi sopojaostossa kuulet uusimmat kuulumiset opintotukiasioista ja opiskelija-asunnoista, kun taas kopojaostossa voit kertoa mielipiteesi opetuksen laadusta tai
uusien opiskelijoiden tutoroinnista. Tiedotusjaostossa voit antaa kehitysideoita vaikkapa kädessäsi olevasta FuksiAnturista. Kv-jaosto puolestaan kokoaa yhteen kansainvälisistä asioista ja vaihto-opiskelusta sekä tänne tulevista vaihto-opiskelijoista kiinnostuneet. Lisää jaostoista kuulet muun jaostokekkereillä ja voit myös tutusta jaostojen sivuihin.

Päivitetty: 6.8.2010

Copyright 2012 © Peritpatrio »