Opiskelija voi valituksi tultuaan pyytää eroa luottamustoimesta ennen toimielimen toimikauden päättymistä. Hallopedin eroaminen luottamustehtävästään tulee ajankohtaiseksi, jos hän valmistuu, on pitkäaikaisesti poissa Tampereelta tai opiskelujen parista tai aloittaa TTY:llä työsuhteen, joka haittaa opiskelijanäkökulmaa päätöksenteossa. Halloped voi erota tehtävästään myös kun hän ei enää koe pystyvänsä toimimaan täysipainoisesti luottamustehtävässään ja aktiivisesti toimimaan opiskelijan etujen valvojana.
Näissä tapauksissa ylioppilaskunnasta on saatavilla eroanomus, joka tulee jättää allekirjoitettuna sekä tiedekunnan sihteerille että ylioppilaskunnan toimistoon. Ylioppilaskunta tulee tulevaisuudessa täydentämään halloped-tehtäviin opiskelijajäseniä kaksi kertaa vuodessa kevät- ja syyslukukauden päätteeksi. Ajankohdista ilmoitetaan hyvissä ajoin ja toivottavaa on, että hallopedit kykenevät itse tarkastelemaan täydennyshakujen kohdalla, kykenevätkö toimimaan tehtävässä vielä seuraavan puolivuotiskaudenkin ajan täyspainoisesti. Poisjääminen tehtävästä tulee tuolloin ilmaista hyvissä ajoin (n. 3kk) ennen lukukauden päättymistä.
Hallopedin eroanomus astuu voimaan virallisesti vasta ylioppilaskunnan edustajiston tai hallituksen hyväksyessä uuden hallopedin tehtävään.
Eroamislomakkeen löydät täältä.