Tampereen teknillisestä yliopistosta (entinen Tampereen teknillinen korkeakoulu) on valmistunut perustamisvuodestaan lähtien yhteensä lähes 17 000 diplomi-insinööriä tai arkkitehtiä. Nämä kaikki henkilöt ovat opiskeluaikanaan kuuluneet Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskuntaan (TTYY, entinen TTKY).
Teekkarikulttuuri elää ja voi hyvin Tampereen Herwannassa. On kuljettu pitkä matka vuodesta 1965 kun Tampereen Teekkarit, TKY:n alayhdistys, aloitti ensimmäisen kerran toimintansa Tampereella. Sittemmin omaksi ylioppilaskunnakseen muuttunut TTYY on luonut monia uusia perinteitä ja pitänyt yllä elämää kaupungissa.
Nykyään monet tapahtumat, tempaukset ja jäynät ovat lähtöisin ylioppilaskuntamme yli 80 alayhdistyksestä; killasta, kerhosta, ammattiainekerhosta tai lajijaostosta. Ylioppilaskunta itsessään järjestää Tampereen Teekkariwapun sekä hienot vuosijuhlat vuosittain ja on toki mukana kaikessa muussakin.
Jos koet saaneesi ylioppilaskunnaltamme eväitä elämääsi ja haluat tukea toimintaamme ota toki yhteyttä!
Alumni-sana on latinaa ja tarkoittaa kasvattia tai suojattia. Suomen kielessä alumnilla voidaan tarkoittaa joko yhtä valmistunutta henkilöä tai kaikkien kautta aikojen jostakin oppilaitoksesta valmistuneiden joukkoa. Alumnitoiminnalla ymmärretään valmistuneiden yhteistä tai heidän hyväkseen järjestettävää toimintaa, esimerkiksi tapaamisia ja muuta yhteydenpitoa.
Tampereen teknillisen yliopiston Alumni ry (TTY Alumni ry) perustettiin vuonna 1998 kaikkien TTY:n, Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun Tampereen osaston alumnien iloksi. Alumnitoimintaan mukaan pääsemiseksi tulee olla opiskellut, valmistunut tai työskennellyt joissakin edellä mainituista kolmesta opinahjosta.

Alumneja koolla TTY:llä vuonna 2009. Kuva TTY viestintä.