Juvenes-Yhtiöt Oy:n omistavat Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta tasaosuuksin. Juvenes-Yhtiöt Oy:n toiminta-ajatuksena on opiskelijoihin kohdistuvien palveluiden järjestäminen ja sitä omistavien omistajayhteisöjen päämäärien tukeminen kannattavalla liiketoiminnalla.
Lisätietoa Juveneksesta saat
yhtiön sivuilta ja etenkin yhtiön Corporate governance statementistä. TTYY:llä on
edustukset Juveneksen hallituksessa sekä yhtiökokouksissa.
Juvenes-Yhtiössä asiakkaiden mielipiteitä ja palautteita, perinteisten palautekanavien (netti ja palauteboxit) lisäksi, saadaan ravintolatoimikuntien ja asiakasraatitoiminnan kautta. Asiakasraatitoiminnan tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta Juveneksen ja asiakkaiden välillä. Toimielimien avulla saadaan palautetta ja ideoita palveluiden käyttäjiltä kehitystyön tueksi. Asiakasraadit kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa.
Ravintolatoimikunnat
Newton
- Jaakko Urho
- Antti Hiekkanen
- Tuomas Myllykoski
- Laura Rinne
- Silja Suonio
- Iina Neuvonen
- Juha Suvanto
ZIP
- Meri Mäkelä
- Inari Lyyra
- Oskari Leppäaho
- Ariane Raschke
- Iida Ritamäki
- Antti Viinikka
- Seppo Lahtinen
Edison
- Paavo Jäntti
- Janne Korhonen
- Henriikka Ranta
- Outi Potila
- Jaana Korpela
- Jesse Rauhamäki
- Simo Tarpila
Asiakasraati
- Jaakko Urho
- Antti Viinikka
- Henriikka Ranta
- Laura Rinne
- Antti Hiekkanen
- Juha Suvanto
- Paavo Jäntti
- Jaana Korpela
- Silja Suonio
- Janne Korhonen
- Iina Neuvonen
- Jaana Olsson
- Sanni Toropainen, TTYYS
Kirjakauppojen asiakasraati
- Elli Homanen
- Laura Vornanen
- Aaro Kauppinen
- Sanni Toropainen
- Ida Rimpiläinen